Saamelaista tyyliä catwalkilla

Konsertteja, käsityötoreja, speed datingia, lyhytelokuvia, näyttelyitä, poroesityksiä ja paljon muuta näkyvää ohjelmaa sisältänyt saamelainen viikko päättyy tänään. Luonnollisesti viikon huipennus oli kansallispäivä torstaina, mutta kaupungin keskustan tapahtumia tuli tunturivaelluksen jälkeen lähdettyä katselemaan vielä lauantaina 8. helmikuuta, jolloin kaupungin päätorille oli järjestetty muotinäytös. Puitteet olivat asianmukaiset DJ:n pyörittelemiä saamelaisia levyjä myöten. Tällainen show katsojille tarjottiin:

Mitä tapahtuu? (osa 2)

Eilen, 6. helmikuuta, vietettiin saamelaisten kansallispäivää. Päivämäärä on sama kuin Suomessa, sillä juhlan aiheena on juurikin valtionrajat ylittävä pohjoismainen saamelainen yhteistyö. Tromssassa päivän juhlallisuudet olivat hyvin esillä, onhan kyseessä yksi alueen merkittävimmistä asutuskeskittymistä. Juhlinta ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään valoisaan aikaan, vaan tapahtumia ja konsertteja oli pitkälti yön tunneille. Väkeä oli kaupungilla liikkellä arki-iltoihin verraten reilusti. Varsinaisesti kansallispäivän ohjelmaan liittynyt saamelaisartisti Max Mackhén keikka vetikin ilmeisesti tuvan täyteen. Kansainvälisen opiskelijayhteisön suosiossa samaan aikaan oli taas Verdensteatret-elokuvateatterin kahvila. Itse päädyin Circaan kuuntelemaan pohjoisnorjalaisen KAIA-yhtyeen keikkaa, josta satuin saamaan tietoa samassa paikassa illan ohjelmaa DJ-setillä jatkaneelta opiskelijalta. Tiedon saaminen erilaisista paikallisista tapahtumista on vielä näin kuukauden asumisen jälkeen osittain puskaradion varassa, ja paras tapa kuulla keikoista on käydä keikoilla. Tälläkin kertaa mukaan lähti musiikkielämyksen lisäksi myös seuraava päivämäärä, jolloin norjalaisen synapopin kuulolle taas pääsee.

KAIA

KAIA tarjoili eilen sekoituksen huoliteltuja popmelodioita ja rytmiltään kivittävää synarunttausta. Pääsääntöisesti kappaleet olivat näistä vain jompaa kumpaa kerrallaan. Ensin mainittu osasto oli täynnä hyvin selkeitä ja selittelemättä miellyttäviä koukkuja, jälkimmäinen sai pari ovesta sisään kurkistellutta tekemään päätöksen 180 asteen käännöksestä. Itse fiilistelin kyllä KAIAn molempia puolia, ja bändi oli hauskaa kuunneltavaa. Erityisen kiitokseni ansaitsee jälleen rumpali, jolla ei lavan tilateknisistä ratkaisuista johtuen muuten juuri ylimääräistä tilaa ollut. Ilta pättyi reippaaseen yhteislauluosioon, jonka voi kuvitella toimivan keikasta toiseen.

Tulevasta voisi vinkata sen verran, että Turun yliopistolla Kinoklubiin viehtyneen ei välttämättä tarvitse tuntea koti-ikävää elokuvanäytösten suhteen, koska täällä vastaavaan tapaan toimii Tromsø Filmklubb. Elokuvien ääreen pääsee Verdensteatretilla keskiviikkoisin ja lauantaisin. Ohjelmassa on sekä klassikoita, kuriositeetteja ettæ pohjoismaista tuotantoa tältä vuosituhannelta. Sarjan aloittanut Tuulen viemää sekä lyhytelokuvat Terra Nullius & Hollow Earth ehtivät jo mennä, mutta katsottavaa riittää aina toukokuun alkuun saakka kahdesti viikossa. Verdensteatret palvelee elokuvista kiinnostuneita opiskelijoita muutenkin hyvin, mm. kohuelokuvaa Nymphomaniac on esitetty viime sunnuntaista saakka ahkerasti. Kyseistä kelaa enemmän itseäni kiinnostaa kuitenkin käydä tänään samassa paikassa tsekkaamassa musadokumentti The Stone Roses: Made of Stone.

Tromsø Filmklubb -näytössarjan ohjelma mainoslehtisen mukaan ja sen käyttämillä nimikäännöksillä, suomalaisedustuksina mukana Sisko tahtoisin jäädä (Run Sister Run) ja Häjyt (Finskejævler):

• 8.2. Coffee and Cigarettes (Yhdysvallat/Japani/Italia 2003)
• 12.2. Midt på natten (Tanska 1984)
• 15.2. Voksne mennesker (Tanska/Islanti 2005)
• 19.2. Slacker (Yhdysvallat 1991)
• 22.2. Ondskapen (Ruotsi 2003)
• 26.2. Sisko tahtoisin jäädä (Suomi 2010)
• 1.3. Sixteen candles (Yhdysvallat 1984)
• 5.2. Kes- Haukungen (Yhdistynyt kuningaskunta 2010)
• 8.3. The Startup Kids (Islanti 2012)
• 12.3. Mary og Max (Australia 2009)
• 15.3. Benny og Joon (Yhdysvallat 1993)
• 19.3. Harold og Maude (Yhdysvallat 1972)
• 22.3. Elsker deg for evig (Tanska 2002)
• 26.3. I en bedre verden ( Tanska 2010)
• 29.3. Etter brylluppet (Tanska 2006)
• 2.4. Things We Lost in The Fire (Yhdysvallat 2007)
• 5.4. Paprika (Japani 2006)
• 9.4. Skip o´hoi (Yhdysvallat 1924)
• 12.4. Løp, Lola, løp! (Saksa 1998)
• 23.4. Jakten (Tanska 2012)
• 30.4. Finskejævler (Suomi 1999)
• 3.5. Bobby Fischer Against The World (Yhdysvallat 2013)

Jazziakin Tromssassa pääsee kuuntelemaan. Itse asiassa konsertteja tykitettiin jo Nordlys-festivaaleilla, mutta paikallinen Exhale Quartet esiintyy vasta 21.2. kaupungin kulttuuritalolla yhdessä Tromsø Jazzklubb -konserteista. Siellä nähdään!

Ja nyt taitaakin olla aika lähteä, jos illan elokuva kiinnostaa, sillä kyseessä on viimeinen mahdollisuus:

Kokeilussa Wimp, norjalainen musiikin suoratoistopalvelu

Otin viikko sitten kokeiluun taas yhden musiikkipalvelun. Onhan näitä nähty, mutta tällä kertaa kokeiluajalle veti paikallisuus. Wimp on norjalainen suoratoistosovellus, joka ei perusidealtaan eroa Spotifysta. Mainosrahoitteista ilmaiskuuntelua valikoimassa ei kuitenkaan ole, joten käytöstä on maksettava joko perus- tai HiFi-tilin muodossa. Näistä kalliimpaa jälkimmäistä mainostetaan laadultaan häviämättömänä ja CD:tä vastaavana. Palvelun toisena valttina kaupitellaan valikoiman vahvaa paikallisuutta. Wimp on käytössä vain Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Puolassa: aiemmin suunniteltu Suomeen laajentuminen ei siis ole vieläkään toteutunut. Olisiko Wimp sitten musiikkipalveluiden runsauden pulassa erityisen huomion arvoinen?

Suoratoistopalveluiden kanssa olen palloillut viime aikoina Spotifyn ja Deezerin välillä. Periaatteessa samaa asiaa ajaa myös Windows 8:n ja Windows-puhelimen kanssa pelaillessa pari kuukautta kokeiltu Xbox Music Pass, jota tosin tulee käytettyä enemmän musiikin tallentamiseen kuunneltavaksi ilman verkkoa. Spotifystakaan ei ole tullut maksettua enää vähään aikaan, koska Deezerin sai vielä taannoin kännykkään Spotifya helpommin ilman luottokorttia. En ole nyt tarkistanut tilannetta, mutta Spotify Premiumia ei siis aiemmin saanut maksettua PayPalilla, Deezer taas kelpuutti sen myös mobiilikäytön sisältävän tilin maksamiseen. Näin tutuimpana vertailukohtana toimii nyt Deezer.

Wimp ei eroa Deezeristä hirveästi, WP-applikaatiot ovat vaaleine taustoineen pitkälti samannäköisiä ja valikkorakeinteiltaan vastaavanlaisia, jos tiilityylille uskollisesti rakennetut sovellukset nyt yleensäkään voivat hirveästi erota. Molemmista on saatavilla myös Windows 8:n Metro-applikaatiot, jotka myös ovat pitkälti samasta puusta. Spotifyn linjoilla Wimp toimii työpöytäkäytön suhteen: selaimessa toimivasta Deezeristä eroten se toimii Adobe Air -tekniikalla rakennetussa työpöytäsovelluksessa. Valko-lila käyttöliittymä on siisti, mutta ei yhtä liukkaasti toimiva kuin Spotify. Hyviä ideoita on sovellettu mm. soittojonon hallinnassa: kappaleita voi viskoa jonon alkuun tai loppuun. Mitä valikoimaan tulee, Wimp tarjoaa hyvin soittolistoja norjalaisesta musiikista, ja tarjolla on ainakin joitakin norjalaisten bändien livelevyjä, jotka puuttuvat muista suoratoistopalveluista. Valikoimalla on silti vähän hankala kilpailla, koska myös ranskalainen Deezer tuntuu hanskaavan pohjoismaisen tarjonnan Spotifysta nyt puhumattakaan.

Wimpissä (ainakin perustilillä) hiertää kuitenkin vähän sen käyttö periaatteessa vain yhdellä laitteella kerrallaan. Sovelluksen käynnistäminen puhelimessa kirjaa tilin ulos työpöytäsovelluksesta, ja marssittaa käyttäjän seuraavalla kerralla kirjautumisruutuun. Wimp tapaa työpöydällä myös välillä unohdella tunnuksia. Työpöytäsovelluksen ominaisuuksiin kuuluu myös se, ettei musiikki jää taustalle soimaan, kun ikkunan sulkee, vaan ruksi sammuttaa koko ohjelman. Toiseen suuntaan homma toimii paremmin, puhelinsovellus tuntuu pitävän tunnukset tallella. Kännykässä ollaan jonkin verran voitolla verrattuna Deezeriinkin, jonka yhteys jostain syystä takkuaa toisinaan.

Onko Wimp mistään kotoisin? Lyhyt johtopäätös: Windows-puhelimessa se on Deezeriä varmemmin toimiva sovellus jonkin verran pohjoismaisemmalla valikoimalla. Työpöydällä se ei Deezerin selainkäyttöliittymää kuitenkaan pese, ja mobiilikuuntelun aiheuttamat uloskirjaamiset tuntuvat turhilta rajoituksilta palvelussa, josta maksaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että tilin luominen Wimpiin edellyttää puhelinnumeroa kohdemaassa. Ainakin Norjassa tämä mahdollistaa luottokorttien lisäksi maksamisen puhelinlaskun kyljessä. PayPalia Wimp ei kelpuuta ensinnäkään, siitä omassa käytössäni pitkä miinus.

Higher ground

Jonkinlaiset vaelluskeikat ovat olleet suunnitelmissa jo pidempään, ja viikonloppuna sellaisten aloittamiselle tulikin hyvä tilaisuus, kun eräs vaihto-opiskelija alkoi kerätä porukkaa Fløya-nimisen jyrkänteen valloittamiseen. Kohde sijaitsee aivan kaupungin vieressä, ja gondolihisseineen se onkin turistinähtävyys, josta voi hyvin aloittaa kaupungin lähiympäristön tutkimisen. Hissin sijaan päätimme neljän hengen seurueella kävellä huipulle. Sinänsä tolkuttomasta voimainkoitoksesta ei kuitenkaan ollut kyse verrattuna vaikkapa vähän enemmän aikaa vievään kaupungin vastakkaisella puolella sijaitseville tuntureille vaeltamiseen, mitä toinen vaihtareista kerätty ryhmä myös samana päivänä oli lähtenyt kokeilemaan.

Ylös kapuaminen ei virallista polkua pitkin tuottanut juurikaan ongelmia, ja ylhäällä olimme varmaankin n. tunnissa. Enemmän aikaa kului huipulla valokuvailuun, sillä vaikka olikin pilvistä, on päivien piteneminen oleellisesti innostanut myös pitämään kameraa mukana ulkona liikkuessa. Tässä muutamia kuvia lauantailta:

Lauantain ulkoilu innosti suunnittelemaan retkiä tulevina viikonloppuina vähän kauemmaksikin. Seurueen löytäminen ei tunnu olevan mikään ongelma, jos samana päivänä lähdössä on useampiakin kilpailevia retkikuntia, kuten lauantaina oli. Myös vastapäisten vuorten valloittajat selvisivät reippailusta kunnialla takaisin kotiin. Huippujen valloituksen lisäksi keskustasta poistumiseen hiillostavat tällä hetkellä voimakkaasti vähän kauemmaksi luontoon sijoitellut geokätköt. Olen myös alkanut harkita suksien vuokraamista tätä tarkoitusta varten. Katsotaan, mitä keksitään: pohjoinen maisema innostaa jo ihan vaihtelunkin vuoksi seikkailemaan eri tavoin lumihangilla.

Vuoriston hiljaisuutta voit vielä kuunnella tästä foundbitesta.

Revontulijahti

Keskiviikkoillan (22.1.) näkymät taivaalla klo 22 jälkeen:

#Waffletime @ Café Bodega

Vohveleita, vohveleita kaikkialla! Pari viikkoa sitten Norjaan saapuessani koin suuren valaistumisen norjalaisten ja vohveleiden suhteesta. Kentälle laskeutumisesta ehti kulua reilu tunti, kun kauhoin jo taikinaa vohveliraudalle. Tämä ei kuitenkaan ollut pelkästään hotellin käsitys norjalaisesta iltapalasta, vaan siitä lähtien vohveleihin on tullut törmättyä päivittäin. Sinänsä jännää, että niitä pidetään täällä erityisen paikallisena erikoisuutena, joiden ääreen vaihtarit kuuluu ensimmäiseksi houkutella. Tästä ei kukaan osannut varoittaa mitenkään ennen lähtöä. Vohveleitahan tietysti kaikki ovat syöneet, mutta mitä niiden päälle laitetaan?

Kaikkea!

Hilloja, juustoja, suklaata

Vohveleiden kohtalo erottamattomana osana omaa vaihtarivuottani sinetöityi, kun järjestin itseni talkoolaiseksi Café Bodegaan. Ryhmä vapaaehtoisia pyörittää siis opiskelijoiden vohvelikahvilaa, jossa ihmiset notkuvat luentojen välissä. Itse olen työvuorossa tiistaisin, ja aloitin hommat eilen. Suunnitelmani on soluttautua tätä kautta paikalliseen opiskelijajärjestötoimintaan (Studentsamfunnet) ja päätyä horisemaan norjaa. Toki myös englantia paikan päällä käytetään paljon, koska kahvila on vaihto-opiskelijoiden suosiossa. Bodegassa hengailu voittaa kyllä asuntolaan jumittumisen kevyesti, koska tiskin takana pysyy hyvin ajan tasalla siitä, mitä yliopistolla tapahtuu. Muita etuja vapaaehtoiselle ovat työvuoron aikana ilmaiset vohvelit sekä aina poiketessa ilmaiset kahvit. Varsinkin jälkimmäisestä on tässä pimeydessä paljon iloa. Vaikka auringon paluuta juhlittiinkin jo eilen, kuluu päivän pitenemistä odotellessa paljon kofeiinia.

Harvinainen näky: vähän väkeä Café Bodegassa

Eilen Cafe Bodegassa kuhisi opiskelijoiden lisäksi myös Arctic Frontiers -tapahtuman kansainvälistä vieraita. Kravatin ja puvun kanssa vierailu ei ole tyypillisin tapa kokea Bodegaa, mutta juuri meidän mestan valitseminen kaikista kampuksen kahviloista miellytti. Kampuksella on AF:n johdosta muuten tällä viikolla kuullut myös paljon suomea: mm. BusinessOulun edustajat ovat esitelleet Tromssaan avattavaa Suomi-taloa.

Ai niin, koska työvuoroni oli vasta tiistaina, pääsin käpälöimään kahvilan soittolistaa David Lynchin syntymäpäivän (20.1.) kunniaksi päivän myöhässä:

God, I love this music! It is so dreamy! - Audrey

Ja tietysti, when I visit Café Bodega:

Det er meg du vil ha / Our Vinyl Weighs A Ton

Tromsø internasjonale filmfestival -viikko lähestyy loppuaan, ja omissa festarisuunnilmissa jäljellä on oikeastaan enää huominen Hayao Miyazakin The Wind Rises. Viikon aikana tuli nähtyä niin lyhytelokuvia ulkonäytöksenä kuin dokumentteja saamelaisesta kulttuurista. Kaksi elokuvaa ansaitsevat kuitenkin omat esittelynsä: kohuttu Det er meg du vil ha ja musadiggarivalinta Our Vinyl Weighs A Ton: This Is Stones Throw Records.

1. Det er meg du vil ha

Det er meg du vil ha on tositarinaan pohjautuva 53 minuutin sukellus 15-vuotiaan oppilaansa kanssa suhteen aloittaneen naisopettajan maailmaan. Pääosaa esittää Andrea Bræin Hovig, jonka näyttelijäsuorituksen varassa pääosin yhdestä pitkästä mustavalkoisesta (fiktiivisestä) opettajan haastattelusta koostuva elokuva joko kaatuu tai kohahduttaa. Pelkistetty esitystapa on suorastaan pelottavan dokumentaarinen ja jättää miettimään, mitä ihmettä juuri tuli katsottua: mikä elokuvassa vastasi tositarinaa, ja miten siihen pitäisi suhtautua. Ja tärkein kysymys: entä onko Det er meg du vil ha sosiaalipornoa? Ainakin kolmen päivän loppuunmyytyjen näytösten katsojat halusivat palansa tarinasta, jossa tapahtuu kaikki, mitä ei pitäisi tapahtua.

 
Det er meg du vil ha -traileri

2. Our Vinyl Weighs A Ton: This Is Stones Throw Records

Our Vinyl Weighs A Ton on dokumetti legendaarisesta Stones Throw Records -levy-yhtiöstä. Peanut Butter Wolf -taiteilijanimellä tunnettu perustaja Chris Manak on jonkinlainen oman alansa nero musiikillisten lahjakkuuksien löytämisessä, ja Our Vinyl Weighs A Ton antaa hänen lisäkseen suunvuoron monelle hänen kanssaan työskenneelle artistille. Vuonna 1996 perustetun yhtiön päälinja on ollut hip hopin julkaiseminen itsenäisesti. Monet muutkin tyylit ovat sittemmin löytäneet kotinsa Stones Throw -nimen alta. Suosittelen dokumenttielokuvaa erityisesti musiikin ja henkilöinä kiinnostavien artistien (J Dilla, Madlib) johdosta ja/tai kaikille indie-musiikkibisneksestä kiinnostuneille.

Dokumentin musiikkeja selaillessani törmäsin vielä J Dillan 

musiikkivideoon, joka on kuvattu Suomessa!