perjantai 16. toukokuuta 2014

Aku Ankan maa, Donald-landet

Niin kuin hyvin tiedetään, olemme maailman kovimpia kahvinjuojia ja Aku Ankka -sarjakuvien lukijoita. Ai ketkä? No norjalaiset tietysti!

Kääk, nyt ravistellaan mielikuvia: suomalaisethan omasta mielestään pitävät ykkössijaa molempien nautintoaineiden kuluttamisessa. Kotimaasta on todellakin paljon kerrottavaa täällä. Väitteistä ensimmäinen pääsi huvittamaan jo alkuvuodesta, kun kaamoksen lamaavaa vaikutusta paikkailtiin paikallisen opiskelijoiden kanssa kilpaa kofeiinilla. Puheeksi tuli kahvin kulutus, joka Norjassa aivan varmasti on korkeissa lukemissa. Mutta että maailman suurin kahvimaa? Pyh.

Aku Ankan todelliseen suosioon tuli tutustua vasta noin viikko sitten. Tiedossa oli toki, että Aku Ankka -lehteä luetaan ahkerasti muissakin pohjoismaissa kuin Suomessa, mutta se, että suosio Norjassa on nähty kansakuntaa yhdistävänä tekijänä, tuli vähän puskista. Tutkimusmatkani Ankkalinnan norjalaiseen kuvaukseen alkoi, kun bongasin kirjakaupan alennusmyynneistä Øyvind Holenin populaaritieteellisen tutkimuksen Aku Ankan merkityksestä norjalaisessa kulttuurissa. Donald-landet (2011) ei kuitenkaan lähtenyt mukaan sieltä, koska kirja oli hankittu myös yliopiston kirjastoon. Samalla bongasin, että akatemiamme omistaa myös ison osan Donald Duck & Co -lehden vuosikerroista ja esimerkiksi melkein koko Don Rosan tuotannon norjaksi käännettynä. Materiaalia ainakin riittää.


Donald-landet on oikeastaan kokoelma erilaisia näkökulmia Aku Ankan maailmaan ja niiden yhtymäkohtiin Norjassa. Holen selvittää, miten juuri amerikkalaisesta Akusta tuli norjalaisen sielunmaiseman kuvaaja. Samalla hän penkoo sarjakuvamaailman sisäisiä lainalaisuuksia: Eivätkö Ankat vanhene? Miksi Pikku Hukka on hahmoista ainoa, jonka biologisista vanhemmista edes toinen on tavoitettavissa? Asuvatko Aku ja Mikki samassa kaupungissa? Miksi Ankkalinnassa ei ole työväenliikettä? Millainen naiskuva sarjakuvassa vallitsee? Mitä Minni Hiiri tekee elääkseen? Onko Ankkalinna monikulttuurinen kaupunki?

Ankkamaailman keskipisteenä pidetään luonnollisesti Carl Barksin esittelemää hahmokavalkadia ja universumia. Myös Norjassa voi onnekasta kaveriaan verrata ohimennen Hannu Hanheen, niin yleisesti tunnettuja ankat ovat. "Hän on X:n (ala tai paikkakunta) Pelle Peloton" -rakenteella muodostettuja sanomalehtiotsikoita Norjasta on koottu yli 60. Eihän tämä ole vielä mitään, sillä Barksin tarinoita käytetään kuulemma myös säännöllisesti esimerkkeinä norjalaisessa poliittisessa argumentoinnissa. Se, että valtiota verrataan Roope Ankkaan, ei liene mikään yllätys (mielikuvaa voi käydä vahvistamassa kurkkaamassa Öljyrahaston sivustolle, jossa laskuri pyörii vaurastumisen tahtiin). Vakuuttavaa sen sijaan tämä: Barksin tarinoita apuna käyttäen on Norjassa aivan oikeasti havainnollistettu talouspoliittisia kannanottoja. Ei mikään ihme, kun oletetaan kaikkien tuntevan ne, mutta Aku Ankka -sarjakuvathan ovat oikeasti täynnä oppitunteja yhteiskunnan toiminnasta. Esimerkiksi Holen nostaa Barks-klassikon Kun taivaalta satoi rahaa, joka selittää ostovoiman käsitettä.

Kielenkään kannalta Aku Ankka ei ole ollut Norjassa merkityksetön. Donald Duck & Co -lehteä on pyritty pitämään kieliasultaan esimerkillisenä ja johdonmukaisena julkaisuna. Melkoinen haaste maassa, jossa on kaksi kirjakieltä? Täysin konflikteitta ei ole selvitty. Akun housuttomuuden sijaan lehti on kerran historiansa aikana vedetty pois kirjastosta kielikiistan vuoksi: luovan käännösratkaisun seurauksena Barksin Kulmikkaat munat -tarinan vuoristokansan kieleksi valikoitui arkaainen uusnorja (nynorsk), mikä tulkittiin kannanotoksi jo valmiiksi lämmenneeseen kielikeskusteluun. Sittemmin saralta on jäänyt lähinnä positiivista muisteltavaa: Erilaiset nimiväännökset ovat Aku Ankkaa parhaimmillaan. Viimeisimmässä Donald Duck & Co -numerossa törmättiin mm. laulajatähti Jostein Beveriin. Myös sen kaltaiset nimet kuin öljypohatta M. Iljo Nær ja professori Fr.I. Merke ovat lehdestä tuttuja. Mitä vielä kieleen tulee, on Holenin mukaan moni oppinut lukemaan juuri Akkarin parissa.

Norjaan Aku Ankka tuli vuonna 1948, 3 vuotta ennen Suomea. Kehitys tästä eteenpäin on ollut amerikkalaisen kulttuurin voittoa: kuvat niin pikaruoasta, hypnotisoinnista kuin kalkkunasta ruokapöydässä ovat tulleet tutuiksi. Itse asiassa viimeksi mainitun artikkelin myyntiluvut ovat Norjassa olleet jokseenkin verrannollisia Aku Ankan lukemiseen. Holen esittää, että juuri sarjakuvalla oli ratkaiseva rooli amerikkalaistumisen käynnistymisessä. Päteeköhän sama suomalaiseen elämänmenoon?

Kirja oli Aku-fanina erinomaisen kiinnostavaa luettavaa. Hauskintahan on, että vaikka sen vain kääntäisi suoraan suomeksi, olisi suurin osa pohdinnoista täysin tunnistettavia myös suomalaisessa kulttuurissa. Donald-landet ei kuitenkaan ole ainoa Ankkalinnaa koskeva norjalainen tutkimus. Jo 70-luvulla julkaistiin Jon Gislen Donaldismen - en muntert-vitenskapelig studie over Donald Duck og hans verden, joka samalla ilmeisesti on jonkinlainen parodia kirjallisuustieteestä. Niinkin yllättävältä kuin se kuulostaa, on Akkarista tehty Trondheimissa myös uskontotieen gradu, joka selvitteli Carl Barksin ja Don Rosan kuvausten eroja: siinä, missä Barksin ankkamaailma on äärimmäisen sekulaari, voi Rosan sarjakuvissa nähdä piirrettyjä kirkkoja ja uskonnollisen kuvaston hyödyntämistä (mm. Roopen esi-isät taivaassa).

Onko Norja jopa suurempi Aku Ankka -maa kuin Suomi? Tähän mennessä esitetyn valossa tämä voisi hyvinkin olla mahdollista. Mikäli katsotaan lukijalukuihin ja Wikipediaan, on kuitenkin uskottava seuraavaan: "I dag er det norske Donald-bladet den mest leste tegneserien i Norge. I forhold til folketallet kommer Norge på andre plass når det gjelder Donald-lesing. Bare Finland ligger foran Norge." Norjalainen Aku Ankka -lehti on siis Norjan luetuin sarjakuva. Asukasmäärään suhteutettuna Norja on kakkossijalla Akkarin lukemisessa, vain Suomessa se on suositumpaa. (Wikipedia, tarkistettu 17.5.2014.)

No niin, löytämäni blogin mukaan norjalaiset ovat toiseksi ahkerimpia kahvinjuojia. Vain suomalaiset voittavat! Seuraavaksi sama norjaksi, mutta postauksen lopussa odottaa vielä lyhyt Aku-sanasto.

TF;DR (too Finnish didn't read):

Penger eller sykkel?

Blant folk i Finland er det vanlig å si at vi drikker mest kaffe i verden og at vi leser mer Donald enn noen annen. Når æ flyttet hit var det litt overraskende å få høre at nordmenn tror de er verdens største kaffedrikkere. Ja, nordmenn er helt sikkert blant de største kaffedrikkerne i verden (det vet æ etter å ha sett hvor mye kaffe folk drikker her), men æ tror ikke dokker kan slå oss.

Hvordan er det med Donald i Norge da? Æ leste boka Donald-landet (Øyvind Holen, 2011) som er en slags populærvitenskaplig undersøkelse om Andeby og påvirkningen Donald har hatt i Norge og i det norske samfunnet. Egentlig skrev æ en kort sammenfatning av boka på finsk. I boka blir det jo undersøkt flere interessante spørsmål om Andeby: Hvorfor blir endene aldri eldre? Hvorfor er de biologiske foreldrene til karakterene nesten aldri synlige i Donald-serier? Bor Donald og Mikke Mus i den samme byen? Hvorfor finnes det ikke noen arbeiderbevegelse i Andeby? Hvordan er kvinnesynet i Donald-bladet? Hvordan tjener Minni Mus til livets opphold? Er Andeby et flerkulturelt samfunn?

Som i Norge, setter folk i Finland pris på Carl Barks' serier. Har man flaks i livet blir man sikkert kalt for Anton Antonsen. Har man mye penger så finner noen kanskje visse likheter til Skrue McDuck. At staten blir sammenlignet med dem skjer egentlig ikke i Finland, men ifølge Holen er det ikke uvanlig i Norge. Også i hjemmelandet mitt har mange lært seg å lese gjennom å øve med Donald-serier, og noen finske kjendiser forekommer i seriene med litt modifiserte navn, for eksempel Kimi Jääpallo i stedet for Jimi Pääkallo (en finsk rockeartist). Fordi Ole, Dole og Doffen lyttet på Jostein Bever i det nyeste Donald Duck & Co, antar æ at fenomenet er kjent.

Æ synes at Donald Duck har spilt like stor rolle i Finland og i finsk kultur som i Norge. Vi fikk Donald-bladet litt etter Norge, 1951. Et år senere kom Coca Cola. Etter det har den amerikanske kulturen blitt umulig å unngå. Det har skjedd i like stor grad her også. Men leser nordmenn mer Donald enn finner? Nei, dessverre ikke hvis vi vurderer det med informasjonen fra Wikipedia: "I dag er det norske Donald-bladet den mest leste tegneserien i Norge. I forhold til folketallet kommer Norge på andre plass når det gjelder Donald-lesing. Bare Finland ligger foran Norge."(Wikipedia, gransket 17.5.2014.) Så, det riktige Donald-landet er Finland.

Ifølge en blogge æ fant drikker nordmenn nest mest kaffe i verden. Det er kun finnene som drikker mer!

Norge er vel "ikuinen kakkonen" (= den evige toer) når man konkurrerer mot Finland i kaffedrikking og i Donald-lesing.

Lyhyt Aku-sanasto norjasta suomeksi:

Andeby Ankkalinna
Anton Antonsen Hannu Hanhi
Apalveien Paratiisitie
Bestemor Duck Mummo Ankka
B-gjengen, Bjørne-banden Karhukopla
Birgitte Riitta Hanhi
Bobleslurp-brusen Sihi-juoma
Bolivar Pulivari
Djevelens tann Peikonhammas
(vuori Ankkalinnan kupeessa)
Dolly Duck Iines Ankka
Donald Duck Aku Ankka
donalditt akuiitti
firkantegg kulmikkaat munat
(samannimisestä tarinasta)
Guffen Hansu
Gulbrand Gråstein Kulta-Into Pii
Gylne Gulda Kultu Kimallus
Hakkespettboka Sudenpentujen käsikirja
Hakkespettene Sudenpennut
Klara Ku Heluna Ammu
Klaus Knegg Polle Koninkaulus
Klodrik Duck Touho Ankka
Kornelius Kvakk Julle Ankanpää
Kvakk! Kääk!
Langbein Hessu Hopo
Lille Hjelper Pikku apulainen
Magica fra Tryll Milla Magia
Margarinfabrikken (Kattivaaran) margariinitehdas
Mikke Mus Mikki Hiiri
Millionærklubben Miljardööriklubi
Minni Mus Minni Hiiri
Nabo Jensen Teppo Tulppu
Ole, Dole & Doffen  Tupu, Hupu ja Lupu
Petter Smart Pelle Peloton
Pluto Pluto
Rikerud Kroisos Pennonen
Skrue MacDuck Roope Ankka
Spøkelseskladden Mustakaapu
Super-Langbein Superhessu
Svarte-Petter Musta Pekka
Tipp og Topp Mortti ja Vertti
"Bom! Du er hypnotisert." "Pim! Olet hypnotisoitu!"
"Jeg kan sykle uten hode!"* "Osaan ajaa ilman päätä!"*
"med dollartegn i øyene" "dollarinkuvat silmissä"
"O, gi meg en grav i det iskalde hav / Så langt fra min hjertenskjær" Ja suo mulle hauta pohjassa meren, kun vanhuuden peikko mun hyytävi veren!"
"Penger eller sykkel?" "Rahat vai kolmipyörä?"

*Aivan ensimmäisessä norjannoksessa puhekupla kuului tarkalleen "Se her! Jeg har mistet hodet!", mutta sittemmin klassikoksi muodostui myöhemmän käännöksen "Se, jeg kan sykle uten hode" .

torstai 8. toukokuuta 2014

Låter man ikke får ut av hodet

Eurovision Song Contest / MGP er i gang i København og gjennom å følge konkurransen hører man helt 100 prosent sikkert  noen sanger som ikke går med på å forlate hodet. Hjelper det å forsøke å unngå MGP-sendinger? Nei, like smittsomme låter finnes det i den virkelige verden også. Disse fire har vist seg å være svært effektive:

1. The Black Keys - Fever
Æ husker når The Black Keys drev med garage rock. Magic Potion var en plate æ pleide å lytte på veldig mye. Æ syntes den danner en slags kombinasjon av Cream og The White Stripes. Av noen grunn satte æ ikke så mye oppmerksomhet på bandet etter den platen. Når æ hørte Lonely Boy fikk æ egentlig lure på om det er det samme bandet. Ja, de har forandret seg kraftig. Ikke så garage-aktig mer, men Fever er jo en låt som ikke vil forlate meg. Den er litt irriterende også men passer godt sammen med den varme vårstemningen.
https://www.youtube.com/watch?v=trk7P-9QDyc

2. Mando Diao - Black Saturday
Hvis The Black Keys har forandret seg kraftig så er Mando Diao blitt byttet ut og erstattet av en 80-tallsgruppe. Dette går altfor langt. Og det er ikke nok med Black Saturday, den hele platen høres like forvirrende ut. Mye har skjedd etter platen Bring 'Em In. Likevel er det et faktum at æ fikk låten på hjernen og får leve med det.
https://www.youtube.com/watch?v=5FggArfKAfA

3. Black City Lights - Offering
Ennå mer 80-tallspastisjer? Hvis du spør Black City Lights så blir svaret ja takk. Om bandet vet æ ikke noe mer egentlig. De var med i Welcome to Night Vale -podkasting. Låten liker æ godt. Og musikkvideon også:

4. Den Svenska Bjørnstammen - Hatar allt
Hatar allt er den nyeste jævelen som plager meg. Ærlig sagt har æ ikke lyttet på bandets musikk før. Hvem er Den Svenska Bjørnstammen? Ifølge en kommentar på Youtube skjer det noe rart med dem:  "Kanske skulle lyssnat, tappade tyvärr all respekt när jag såg er live. Inte okej att stå i tights o jucka till playback när man får betalt." Eh okei da. I hvert fall går det ikke an å glemme sangen.

Vappu vaihtarina ja vaihtari valeabina


Hoi, näin viikkoa myöhemmin on vihdoin aika selvitellä, miten opiskelijavappu luonnistuu vaihdossa. Suomessahan kyseessä on kiistatta lukuvuoden suurin opiskelijajuhla, johon monet enemmän tai vähemmän akateemiset traditiot sijoittuvat. Norjassa vastaavaa ei nähdä. Vapulla ei ole samanlaista opiskelijakarnevaalin roolia, jolloin se esiintyy lähinnä perinteisenä työväen päivänä. Vaihtareiden päähänpistojahan tämä ei kuitenkaan rajoita, ja suunnitelmissa oli viettää vappua suomalaiseen opiskelijatyyliin, 1. toukokuuta pikniköiden siis.

Jos tavoitteena oli suomalaisuus, ylitti vappu kyllä kaikki odotukset: aattoillasta muodostui melkoinen sirkus, kun yliopistolla järjestettiin kaikille Studentsamfunnetin jäsenille suuri opiskelijajuhla Circus Maximus. Ohjelmaan kuului ruokaa, juomatarjoilua, opiskelijakuoroja, puhallinorkesteri ja keikkaileva bändi. Lähdimme illanviettoon runoyhdistyksen porukalla, ja itse asiassa meidänkin oli tarkoitus esiintyä, mutta tapahtuman kaoottisesta luonteesta johtuen se vähän jäi. En ole vieläkään ihan varma, milloin lavavuoromme olisi ollut. Varmaan siinä vaiheessa, kun luennoin suomalaisesta opiskelijakulttuurista kuoron toimistolla. Myös yliopiston suihkulähteessä puliminen olisi ollut tänä nimenomaisena päivänä suotavaa. Sekin jäi kokematta! Sen sijaan opiskelijahaalaria tuli esiteltyä ylös asti vedettynä, mistä joku päätteli minun olevan varma ruotsalainen. Hah, vaihtarivappuaatoksi kelpo ilta! Keli tosin oli sen verran talvinen, että Turun meininkejä kävi vähän kateeksi...


Vapunpäivänä takatalvi iski kuitenkin Turkuun, joten tasoihin päästiin. Näinköhän aamupäivän maisema Fløyalta katsellen erosi Vartiovuorenmäestä? Vappupiknikin aloittaminen venähti pitkälle iltapäivään, ja lopettaminen vielä pidemmälle, sillä päädyimme soveltamaan sitsietikettiä siinä määrin, että ilta meni laulaessa ja skoolaussääntöjä vaihtareille opettaessa. Suomalainen vappupiknik- ja erityisesti sitsiperinne saivat osakseen ihailua. I know someone you don't know, Yogi, Yogi...


Vapun jälkeen arkeen palautti heti perjantaina hoidettu lukukausityön palautus, jolloin yksi aamupäivä meni vielä viimeisiä siistimisiä tehdessä ennen deadlinea. Samalla on alkanut vimmainen kertaaminen tentteihin, jotka ovat tulossa tulevien viikkojen aikana. Haalareiden käyttöä sekään ei ole estänyt. Vaikka yliopisto-opiskelijoilla ei omia pukineita ole, näkee vähän vastaavasti koristeltuja lahkeita kaduilla. Toukokuun alku on haalareihin pukeutuvien abien juhla-aikaa. Russ-nimellä tunnettua ilmiötä on koko laajuudessaan vähän hankala selittää, mutta periaatteessa kyseessä on kaiken niin överiksi vetävä toisen asteen koulutuksen päättävä juhlinta, että abiristeilyt näyttänevät lähinnä luokkaretkiltä (tämän analyysin teille tarjosi opiskelija, joka ei tarkalleen ottaen ole osallistunut kumpaankaan, eh :D). Näitä juhlijoita voi bongata myös Lilyhammer-sarjan ensimmäiseltä kaudelta.

Mitä omiin haalareihini tulee, on minua niissä luultu vasta lukion päättäneeksi. Aika makeeta oikeestaan! Olen toki selittänyt haalareiden olevan osa suomalaista opiskelijakulttuuria, mutta päätin vapun jälkeen vähän paikallistaa niiden ilmettä, ja ompelin oikeaan lahkeeseen abihaalareistakin tutun lipun (ks. ensimmäinen kuva). Tuunatuissa haalareissa on tullut jonkun kerran pyörittyä kaupungilla. Koska ne herättävät ihan mukavasti huomiota, pääsee niissä usein vastailemaan tuntemattomien uteliaisiin kysymyksiin. Syy: valkoinen on vähän harvinaisempi väri abihaalareissa (värit vaihtelevat opiskelulinjojen mukaan, suurin osa on punaisissa tai sinisissä), ja ihmiset haluavat tietää, onko heidän silmiinsä osunut oikea hvitruss. Paikalliseksi abiksi naamioituminen on varmaan kieroimpia tapoja päästä vaihtarina jumppaamaan kielitaitoa, mutta hyvin tuntuu toimivan. Jonkun kerran on myös tullut kokeiltua, miten pitkälle pajunköyttä haalareista pystyy norjaksi syöttämään. No, kovasti juhlatuulella olleet abit ainakin tuntuvat nielevän ihan mitä tahansa, mm. "olen oikeasti täältä kotoisin, mutta kävin kaikki koulut Suomessa suomeksi ja tulin Norjaan juhlimaan" meni vastoin kaikkia odotuksia läpi. Trololol.

Haalareiden koristelu jatkuu vielä, sillä aion osallistua niissä myös itsenäisyyspäivän juhlintaan 17. toukokuuta. Se on kevään suurin juhla, joka karnevalisminsa puolesta vastaa paremmin suomalaista vappua. Toisin sanoen luvassa on tälle keväälle vielä toinen vappu! Koska haalareissa kulkevien abien tapana on jakaa ihmisille erityisiä abikortteja, askartelemme varmaan vielä itsenäisyyspäiväksi valekortitkin jollain hauskalla suomiviittauksella. Puolustuksen puheenvuoro: tämä oli alun perin norjalaisten idea! Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi punaisesta kartongista, tarpeellisista tulosteista ja hirveästä määrästä kimmeltäviä tarroja.

Edit: Circus Maximus -juhlassa esiintynyt Hjerterå jäi valokuvaamatta. Yhtyeen synasta oli kuitenkin tullut napsaistua muisto:



sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Parempi kuin Putous: Underholdningsavdelingen

Näyttelijät Vidar Magnussen ja Bjarte Tjøstheim
Norjalaisesta komediatarjonnasta jos jotain pitäisi nyt äkkiseltään suositella, niin NRK:n Underholdningsavdelingen on uponnut mainittavan hyvin. Itse asiassa kauden viimeinen jakso nähtiin eilen, mutta parhaat palat jatkavat elämäänsä Youtubessa saakka. Mistä ohjelmassa on kyse? Underholdningsavdelingen muodostuu kuusihenkisestä koomikkojoukkueesta, joka revittelee niin studioyleisön edessä kuin pidempää toteutusta vaatineissa sketseissä. Norjaksi mennään tietysti, mutta kansainvälisen yleisön iloksi englanninkielisen toteutuksen ovat saaneet mm. BBC:n Sherlock-sarjan vähintään mielenkiintoiset uudelleensovitukset:



Osansa ovat saaneet myös ravintolassa asioinnin ongelmat, sosiaalinen media, Justin Bieberin fanitus ja ajankohtaiset uutisaiheet. Kuten vihjattu, yleisön edessä Underholdningsavdelingen näytti Putoukselta. Suosituksena tämä ei omalla kohdallani niin kauheasti painaisi, mutta sen sijaan jostain syystä hyvin kummelimainen ote toistuvissa sketsijatkumoissa on lämmittänyt mieltä. No, siinä spontaanimmassa osastossa parhaimmillaan kuitenkin on lämmitetty chilillä Ibseniä tulkitsevien näyttelijöiden mieliä:


Sarjan pitäisi olla nähtävissä NRK:n sivuilta koko maailman kattavasti, joten paikoitellen hyvin matalan kynnyksen kielenopiskeluunkin sopiva ohjelma kannattaa käydä tsekkaamassa osoitteessa http://tv.nrk.no/serie/underholdningsavdelingen.




sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Rare ting i Finland

Jeg har tenkt på muligheter å studere norsk videre. Når jeg kommer tilbake til Finland blir det jo utfordrende (ikke bekymre deg, jeg skal fortsette å lese på norsk i hvert fall) fordi det ikke finnes så mye organisert undervisning i norsk, kanskje noe ved Åbo Akademi, men selvstendig kan man drive med alternative midler. Så for øvingens skyld skal jeg også fortsette å skrive på norsk, men egentlig er det ikke bare øving som er viktig. Det finnes andre årsak til å gjøre det, nemlig finsk kultur. Selv om Norge og Finland ikke har så stor geografisk eller samfunnsmessig avstand, får man jobbe litt for å finne bloggere som bor i Finland og skriver på norsk. Ja, finlandssvenske finnes det sikkert og å lese svensk er ikke noe problem. Uansett lurer jeg på om noen har funnet flere bloggere som regelmessig skriver om studielivet i Finland. Det kunne jeg forsøke.

Inspirert av det som skjedde med Unni Askelands filmprosjekt fant jeg opp en av de mest interessante temaene jeg kunne skrive om: rare ting i Finland. RTIF? Desverre er forkortelsen allerede i bruk (til og med i godt bruk: Road trip in Finland), men ja, det skjer i det minste like rare ting i Finland og om dem skriver jeg gjerne.

For eksempel nesten to år siden fikk vi lure på hva som hadde skjedd med kjærlighetslåsene i Tammerfors. Der hadde det vært en trend å feste hengelås til broen Patosilta. Under tidens lopp dukket det opp en masse låser. Plutselig, i begynnelsen av juni 2012, forsvant de alle over natten. Mange ble overrasket, noen var sinte. Det ble mistenkt at kommunen hadde bestemt å fjerne kjærlighetslåsene, men å jobbe i nattens mørke var altfor rart for å vise til noen offentlige organisasjoner.  Ifølge kommunen var det også lov å feste lås til broen Patosilta. Ingen ble funnet skyldig i å ha stjålet flere hundre låser fra broen. Egentlig var det ikke klart om det kunne kalles tyveri i det hele tatt. Er du fortsatt låsens eiere etter du har festet den på en stolpe på offentlig sted og kastet nøklene? Det fikk folk undre seg over uten å ha noe svar på hva som skjedde med låsene. Etter ei uke ble det avslørt: en kunstnergruppe hadde tatt dem. Det var ikke alt de hadde gjort. De hadde også smeltet de metalliske hengelåsene. Resultatet:

En metallterning laget av smeltede kjærlighetslåser
Hvordan tror du folk reagerte? Nettopp, de som allerede var sinte ble rasende. Kunstens veier er uransakelige.  Kunstnergruppen het One Love.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sattumanvaraisia

Vaikka pääsiäisen molemmin puolin on varsinaisesta opetuksesta lomaa, ovat kädet oleva täynnä työtä vielä ensi viikollakin. Pöydällä on tällainen projekti: 15 sivua tutkimusta norjan murteista norjaksi. Puolikas kandi kielellä, jota olen puhunut alle 4 kuukautta, tämä paha? Itse asiassa ei. Tein vähän ennakkovalmisteluja, ja tiedän jo nyt homman hoituvan kotiin, kunhan vaan saa itsensä piiskattua kirjoittamaan puhtaaksi loputkin.

Näin pääsiäisen ja lauantain kunniaksi saa ehkä kuitenkin riekkua hetken postailemassa kaikkea sattumanvaraista ympäri internetiä. Siispä, eh, asioita, joita halusin postailla:

1. Café Bodega aukeaa taas pääsiäisen jälkeen. Mietimme tuossa juuri eilen, miten saisimme mainostettua paikkaa enemmän, nyt kun rymsteeraamalla tilaakin tuli vähän lisää. Kehittelemme varmaan mainosjulisteita yms. sälää. Itse asiassa hahmottelinkin Tammikuussa jo yhden pinon sellaisia, mutta painattamisesta päätöstä ei ole vieläkään tehty. Hah, tervetuloa Bodegaan, meillä elämä on hidasta, mutta vohvelit tulevat nopeasti!



2. Runoyhdistys palaa myös raiteilleen ensi viikolla. Viimeksi teemana oli internet kaikissa outouksissaan:


3. Vindöga-lehti tulee taas jossain vaiheessa. Turun yliopiston pohjoismaisten kielten opiskelijoiden toimittama julkaisu on kevään numeron osalta työn alla. Myös minä olen jossain muodossa mukana. En tosin kirjoita mitään vaihdosta, vaan tanskalaisen Michael Katz Krefeldin uutuusdekkarista Langenneet. Jos Silta-sarjan kolmannen tuotantokauden odotus tuntuu pitkältä, voi tanskalais-ruotsalaisen poliisiyhteistyön hankaluuksiin palata uuden dekkarisarjan ensimmäisen teoksen kanssa. Ihmiskauppaa käsittelevä juoni on pohjoismaiseen tyyliin synkkä ja yhteiskuntakriittinen. Krefeld kävi muuten juuri ennen pääsiäistä Suomessa. Onnea, jos satuitte näkemään!