Juni 21

Lisää hypittävää musiikkia

Diskoteekinpuoleisesta musiikista oli puhetta jo toukokuussa Tromssan parhaiden helteiden alla. Vaikka lumi- ja vesisateen perusteella kesä näyttäisi väistyvän takavasemmalle, riittää elektron puolella ammennettavaa.

1. Tällä viikolla NRK on nostanut Ukas Urørt -jalustalle materiaalia, jonka luulisi saavan ranskalaistuottajat soittamaan perään ja pyytämään tyylinsä takaisin: Norjalainen Hndmade pakottaa mainitsemaan Daft Punkin ja Kavinskyn tässäkin postauksessa. Vertailuryhmään lisättäväksi P3-kanavalla mainittiin vielä Chromeo ja David Hasselhoff.



2. Toinen norjalainen tapaus on Hubbabubbaklubbin Mopedbart, joka on soinut pitkin vaihtokevättä päässä vaihtelevalla tiheydellä. Mitään järkeähän kappaleessa ei ole. Jos jokin, niin tämä on sitä hypittävää kamaa.


3. Jos viimeksi esitelty マクロスMacross 82-99 muuten kaipaa jatkoksi vielä lisää vaporwavea kesän ehkä joskus lämmetessä, voi viileennystä hakea Saint Pepsin valikoimasta. Cherry Pepsi on kappaleita, jotka kuulostavat tutuilta jo ensikuulemalla.

4. Heitetään soppaan vielä Tôg, koska samaan suuntaanhan tässäkin liikutaan. Kappale Når me våkne opp imårå tuli bongatuksi HISS!G-lehden kehuista. Hndmaden ja Hubbabubbaklubbin tapaan myös Tôg tulee Oslosta. Lisäpisteitä norjaksi laulamisesta!

Luokkakokouksessa

Kävin eilen Verdensteatretissa katsomassa ruotsalaisen Återträffen-elokuvan (2013), joka tunnetaan norjalaisessa levityksessä otsikolla Gjenforeningen. En enää muistanutkaan, että se oli mukana myös alkuvuoden Tromssan kansainvälisillä elokuvajuhlilla, mutta nyt sama on pyörinyt kuukauden elokuvana. Trailerin perusteella luvassa vaikutti olevan kylmäävää katsottavaa.

En muista koskaan todistaneeni elokuvateatterissa yhtä vaivaantunutta istumista ja penkissä pyörimistä. Se on tarkoituskin: Anna Odellin elokuva on ihmiskoe, joka aloittaa selvitystyön siitä, miksi aikoinaan koulussa kiusattua oppilasta ei myöskään 20 vuoden päästä kutsuta luokkakokoukseen. Elokuvan ensimmäisen puoliskon muodostavaan jälleennäkemiseen Odell kuitenkin saapuu. Ihmiset halailevat toisiaan. Jokainen on tullut paikalle hienoimmissa juhlavaatteissaan. Kaikki ovat valmistautuneet juhlimaan luokan yhteishengen muisteloita riehakkaasti. Tunnelma on matkalla kohti kattoa, kunnes Anna Odell nousee pitämään puheen kertoakseen, miten hän koki 9 pitkää vuotta luokassa. Lopputulos on kaaos, joukko yrityksiä vaientaa Odell, uloskantaminen ja lopulta koko muun joukon toteamus, että tiettyjä ihmisiä ei vain pidä kutsua luokkakokouksiin. Tätäkö myös Odellin todellisuudessa kutsumatta jättänyt luokkakokous pelkäsi - poikkeavan näkemyksen esittämistä? 

Jos elokuvan ensimmäinen puolisko on raflaava, rikkoo toinen rajoja fiktion ja dokumentin välillä. Se esittää, mikä yhteys juuri nähdyllä luokkakokoushelvetillä, josta tuleekin nyt elokuva elokuvan sisällä, on Anna Odellin elämään. Samalla jälkipuolisko keskustelee sen herättämistä reaktioista. Teknisesti nerokasta kerronnallista kikkaa ja sen tuloksia on tässä hankala selittää, mutta toisen osan hyvin eri suuntiin tarjoilemien johtopäätösten joukossa on vielä ykkösosaakin ravistelevampaa materiaalia. Entä jos aikuisten yhteiskunta joka tapauksessa on yhtä luokkakokousta, jossa kiusattujen kokemuksista keskustelemista yhä vältellään viimeiseen asti?

Anna Odellin ohjaama ja Anna Odellin itse esittämä kuva Anna Odellista voi kuulostaa hullulta rakennelmalta, mutta juuri tämän takia projekti ei rajoitu vain valkokankaalle. Sillä on pelottavan vahvaksi murtautuva yhteys todelliseen elämään. Elokuvan sisäisestä elokuvasta keskusteleva elokuva ei ole ohi, kun lopputekstit päättyvät. Jos ei halua joutua mukaan seuraavalle tasolle, kannattaa jättää koko teos katsomatta, sillä keskustelu jatkuu väistämättä juuri sellaisena kuin se elokuvan sisällä esitettiin. Näytöksen jälkeen saman nähnyt norjalaismies alkoi kysellä minulta, mitä mieltä olen. Tuntematon, vessassa. Odellin luokkakokouksesta ei pääse pakoon. Vau.

Absurdeja keskusteluja rumien päiden kanssa

Aiemmin blogissa vilahtanut Fok_it-adaptaatio tekee yllättäen paluun. Jos tämä olisi jatkosarja, nimeksi tulisi heittämällä Absurdeja keskusteluja rumien päiden kanssa. Viikon päästä kohtaamme lauantailaiskiaisen. Tai sitten emme. Olkoon:

En dag på kampus & annetsteds

 Tirsdag 3. juni

Finnlandsfjellet

Suunnitelmissa oli toteuttaa vielä ainakin yksi reissu huipuille, ja tämän kohteeksi otettiin perjantaina Finnlandsfjellet. Lumien vauhdikasta sulamista sai alempana todistaa aivan lähietäisyydeltä, kun ylhäällä kinokset istuivat vielä tiukasti maassa. Lumen alla virranneet pienemmät purot yhdistyivät alempana kohinalla vetäviksi ojiksi. Alkujaan talvikengiksi valitut maiharit olivat tässäkin nappivalinta. Huippu tuli siis valloitetuksi melkein kuivin jaloin! 

Geokätköilyn (jota ei perjantaina tullut valitettavasti harrastettua) lisäksi tämän myötä tekisi mieli vielä kesäkuun aikana käydä nappaamassa muutamat kuvat korkeuksista. Esimerkiksi merkinnän ensimmäisen kuvan kaltaiset HDR-kokeilut kiinnostavat. Keskiyön aurinkoa todistaakseen nämä reissut on kuitenkin parempi hoitaa ns. kuutamokeikkoina (?), mikä on parempi ratkaisu myös siksi, että kirkkaalla kelillä päiväsaikaan kiipeily on hikistä hommaa varsinkin auringonpuoleisella rinteellä. 

Lumessa kahlaamisesta (kuva 1) vaihdettiin pienen siistiytymisen ja palauttavien vohvelien kautta perjantai-iltapäiväksi Telegrafbuktan rannalle (kuvat 2 ja 3) grillibileisiin. Ritilällä oli turskaa, kuinkas muutenkaan. Kesä tuntuu saavuttaneen Tromssan nopeasti, sillä ruskettumista tarkeni jatkaa myös hiekkarannalla maaten. Tämän ovat luultavasti käyneet toteamassa jo kaikki kynnelle kykenevät paikalliset (kuva 4, torstai). Sään luvataan jatkuvan lämpimänä: iTromsøn mukaan ensi viikolle odotetaan yli 20 asteen päiviä. Kelpaa!

NP: Röyksopp & Robyn - Do It Again

Villimpi pohjola?

Vaihtoblogin pitämisen hyödyllisyyttä voi selitellä itselleen vaihtelevin perustein, onhan se nyt muiden opiskelijoiden mielestä yleensä kliseisimmästä päästä, mitä ulkomailla voi tehdä. Ainakin itse uskon kuitenkin samalla olevani enemmän tai vähemmän pohjoismaisuuden asialla esimerkiksi nyt vaikka musiikkihommien suhteen. Silti tuntuu, ettei Pohjoismaista kirjoitella hirveästi ristiin, tai oikeastaan kirjoitellaan, mutta silti paljon siistejä juttuja jää näkemättä. Yhteispohjoismainen kulttuuri ei ole viime aikoina ollut hirveän kovassa huudossa Suomessakaan, vaikka The Sounds on kiskottu festareille kesä toisensa jälkeen, Veronica Maggio täyttää soittolistoja ruotsiksi ja Gardell kiinnostaa. Samalla niin Stieg Larsson kuin Silta ovat maailman ohella valloittaneet myös Suomen (huom. listan ruotsalaisuuspainotus). Ihan hyvinhän esimerkkejä määrällisesti näin löytyy, mutta mitä seuraavaksi?

Jos joskus jossain sattuisi törmäämään samanmielisiin kirjoittajiin, olisi pohjoismaisen kulttuurin ympärille hauska koota jonkinlaista blogiyhteisöä. Hyvänä malliesimerkkinä vastaavasta julkaisutoiminnasta voisi pitää vaikka Nörttitytöt (geekgirls.fi) -blogia. Kohderyhmän ulkopuolelta huudellen siis tarkoitan, että kyseessä on julkaisutiheydeltään ja laajemman kirjoittajajoukon osallistamisen puolesta toimiva ratkaisu. Pohjoismaisen kulttuurin kanssa haluaisin nähdä jotain tämän tyyppistä, sillä sitähän lukisin itsekin. Tässä kohtaa on syytä huomauttaa, että idealla ei tarvitse olla mitään tekemistä ruotsinopetuskeskustelun kanssa, ja mielummin ei olekaan. Pohjoismaisissa siisteissä jutuissa itsessään on jo tarpeeksi kirjoitettavaa, ja kiinnostavaahan on myös suomalaisten asioiden suosio muissa maissa. Esimerkiksi Arto Paasilinnan tuotanto kiinnostaa Norjassa niin paljon, että sitä käännetään taas, jotta kauppojen ei tarvitsisi tarjota vain ruotsinkielisiä painoksia.

Myös suomalaisen Salla Simukan Punainen kuin veri
on käännetty norjaksi.

Aiheeseen liittyen esittelen nyt sarjakuvan, jota julkaisee päivittäin norjalainen Dagbladet, vaikka tekijä onkin ruotsalainen. En ole ainakaan löytänyt sarjakuvaa julkaisevia ruotsalaislehtiä, joten ilmeisesti säännöllisimmin sarjan seuraaminen onnistuu norjaksi. Joka tapauksessa kyse on siis Lina Neidestamin Zelda-sarjakuvasta. Neidestam osallistui myös Engelsfors-trilogiaa laajentaneen Berättelser från Engelsfors -albumin luomiseen. Piirrosjälki on sen verran tunnistettavaa, että molemmista töistä tekijän kyllä tunnistaa samaksi. Jälkimmäisen julkaisusta Suomessa en osaa luvata mitään, mutta Zelda saattaisi toimia käännettynäkin. Jollain tavallahan sarjakuvasta tulee mieleen 2010-luvulle päivitetty Villimpi pohjola. Tuota seurasin Aamulehdestä jo ennen kuin tiesin, mitä ikuisuusopiskelija tarkoittaa, ja mielestäni Neidestam saavuttaa jotain samaa, vaikkei akateemista elämää pengokaan. Kannattaa tarkistaa!

Tutustu Zeldaan täällä:

Zelda Dagbladetissa (norjaksi, julkaistaan arkisin)

Lina Neidestamin oma blogi (ruotsiksi, päivittyy satunnaisemmin)