lauantai 18. tammikuuta 2014

Det er meg du vil ha / Our Vinyl Weighs A Ton

Tromsø internasjonale filmfestival -viikko lähestyy loppuaan, ja omissa festarisuunnilmissa jäljellä on oikeastaan enää huominen Hayao Miyazakin The Wind Rises. Viikon aikana tuli nähtyä niin lyhytelokuvia ulkonäytöksenä kuin dokumentteja saamelaisesta kulttuurista. Kaksi elokuvaa ansaitsevat kuitenkin omat esittelynsä: kohuttu Det er meg du vil ha ja musadiggarivalinta Our Vinyl Weighs A Ton: This Is Stones Throw Records.

1. Det er meg du vil ha

Det er meg du vil ha on tositarinaan pohjautuva 53 minuutin sukellus 15-vuotiaan oppilaansa kanssa suhteen aloittaneen naisopettajan maailmaan. Pääosaa esittää Andrea Bræin Hovig, jonka näyttelijäsuorituksen varassa pääosin yhdestä pitkästä mustavalkoisesta (fiktiivisestä) opettajan haastattelusta koostuva elokuva joko kaatuu tai kohahduttaa. Pelkistetty esitystapa on suorastaan pelottavan dokumentaarinen ja jättää miettimään, mitä ihmettä juuri tuli katsottua: mikä elokuvassa vastasi tositarinaa, ja miten siihen pitäisi suhtautua. Ja tärkein kysymys: entä onko Det er meg du vil ha sosiaalipornoa? Ainakin kolmen päivän loppuunmyytyjen näytösten katsojat halusivat palansa tarinasta, jossa tapahtuu kaikki, mitä ei pitäisi tapahtua.

 
Det er meg du vil ha -traileri


2. Our Vinyl Weighs A Ton: This Is Stones Throw Records

Our Vinyl Weighs A Ton on dokumetti legendaarisesta Stones Throw Records -levy-yhtiöstä. Peanut Butter Wolf -taiteilijanimellä tunnettu perustaja Chris Manak on jonkinlainen oman alansa nero musiikillisten lahjakkuuksien löytämisessä, ja Our Vinyl Weighs A Ton antaa hänen lisäkseen suunvuoron monelle hänen kanssaan työskenneelle artistille. Vuonna 1996 perustetun yhtiön päälinja on ollut hip hopin julkaiseminen itsenäisesti. Monet muutkin tyylit ovat sittemmin löytäneet kotinsa Stones Throw -nimen alta. Suosittelen dokumenttielokuvaa erityisesti musiikin ja henkilöinä kiinnostavien artistien (J Dilla, Madlib) johdosta ja/tai kaikille indie-musiikkibisneksestä kiinnostuneille.

Dokumentin musiikkeja selaillessani törmäsin vielä J Dillan 
musiikkivideoon, joka on kuvattu Suomessa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti